Rakkauden talossa – Osa 8 – Pientä puhetta pariskunnille

Rakkauden talon infrastruktuuri – tietoliikennejärjestelmät ja niiden yhteys hälytys- ja valvontajärjestelmään

Pariskuntien rakkauden talossa on siis jokin samanlainen ulottuvuus ja infrastruktuuri kuin ovat viemärit, putket ja sähkökaapelit tavallisessa talossa. Nuo perusrakenteet mahdollistavat paljon asioita, mutta niihin ei tule kiinnitettyä kovin paljoa huomiota niin kauan, kun ne ei ihan pahasti mene epäkuntoon. Ja jos tai kun ne menevät epäkuntoon, niin elämästä kuin rakkaudestakin tulee työlästä, hankalaa ja kurjaa. Rakkauden tila tulla esiin hankaloituu ja estyy, jos rakkauden talon perusrakenteet ovat huonossa kunnossa tai toimimattomat. Rakkauden taloa tutkimalla, voimme huomata, että myös rakkaudella on siis oma infrastruktuurinsa eli omat perusrakenteensa, joihin ei aina tule kiinnitettyä riittävästi huomiota. Tässä sarjassa olisi tarkoitus tutkia ja kiinnittää huomiota tähän piilossa olevaan puoleen rakkaudessa.

Edellisissä jaksoissa tutkimme puhtaan raikkaan veden sekä kylmän ja kuuman veden sekoittamisen välineitä ja mahdollisuuksia, likakaivojen ja viemärien maailmaan sekä ilmanvaihdon merkitystä. Viimeksi mietimme tärkeää kysymystä tietoliikennejärjestelmistä, niiden käytöstä ja toiminnasta rakkauden talossa. Totesin, että viestintä on helppoa, jos ei tule hälytystä. Hälytykset sotkevat pahiten parisuhteen tietoliikennettä. Nyt joku saattaa miettiä, että mitäs tämä nyt on? Kyllähän minä tiedän, että nykyaikaisiin taloihin voi asentaa jos jonkinlaista hälytys- ja valvonta järjestelmää, mutta eihän se nyt ihan noin keskeinen asia sentään ole? Eihän minunkaan lapsuudenkodissani ollut minkäänlaista hälytysjärjestelmää aikoinaan? No, olihan siellä toki se koira ja hevonen. Hevonen ja koira tiesivät yleensä hyvissä ajoin ennen ihmistä, jos joku oli tulossa.

Tiesitkö siis, että rakkauden talon infrastruktuurissa hälytysjärjestelmä on yksi tärkeimmistä järjestelmistä ja samalla yksi kaikkein vähiten noteerattu järjestelmä. Yleisesti ajatus on viime vuosisatoina mennyt niin, että rakkauden talon tärkein järjestelmä on tuo edellisellä kerralla käsitelty tietoliikennejärjestelmä. Sen merkitys on nostettu arvoon arvaamattomaan, ja onhan sillä toki iso merkitys ja arvo! Se, mitä ei ole ymmärretty, on kuitenkin tämä: tietoliikennejärjestelmä toimitetaan vain sellaisena versiona rakkauden taloon, jossa tuo järjestelmä on kytkettynä niin sanotusti samaan piiriin ja yhteyteen hälytysjärjestelmän kanssa. Kenelläkään ihmisellä ei ole mitään pelkkää ja puhdasta tietoliikennejärjestelmää irrallaan hälytysjärjestelmästä. Tämä yksinkertainen ja mullistava tieto on pitkään ollut katveessa ja sen mukana rakkauden talossa on eletty monin paikoin pahassa sumussa. Hälytysjärjestelmän ja tietoliikennejärjestelmän yhteydestä seuraa monia tärkeitä asioita. Katsotaan niitä kohta, mutta mietitään ensin ihan vaan sitä hälytys– ja valvontajärjestelmää itsessään.

Jokainen ihminen omaa siis kaksi järjestelmää: tietoliikennejärjestelmän ja sen lisäksi hälytys- ja valvontajärjestelmän. Nämä kaksi järjestelmää ovat aina ja kaikkialla toisiinsa kytkettyjä, vaikka toisaalta myös tietyn autonomian omaavia. Siksi asian kokonaiskuvan voi ehkä paremmin hahmottaa miettimällä hevosta ja ratsastajaa. Jos asiaa vähän pelkistetään voi sanoa näin: Jokaisessa ihmisessä on sekä ratsastaja – se on tietoliikennejärjestelmä, jonka ohjauskeskus on aivojen etulohkossa, mutta myös hevonen – se on valvonta- ja hälytysjärjestelmä, joka on hermostomme, joka on yhteydessä aivoihin, mutta joka toimii kuitenkin tietyn autonomian puitteissa aivan kuten hevosella aina on tietty autonomia ratsastajaan nähden. Ratsastajaa on viimeiset vuosisadat korostettu hevosen yli ja ohi siinä määrin, että koko hevosen olemassaolo on monille jäänyt hämärän peittoon. Ja kuitenkin jokainen meistä on ratsastaja, joka kulkee hevosen selässä. Ja kun me näin kuljemme, hevonen on se, joka yleensä paljon ennen ratsastajaa tietää kaiken vaaraan ja uhkaan liittyvän, sikäli kun sellaisia signaaleja on olemassa. Mutta tässä ei ole kaikki. Koska hevosella on turvallisuuspolitiikkaan liittyen tietty systeemin sisäinen autonomia, hevonen voi tehdä ratsastajalta lupaa erikseen kysymättä tiettyjä reaktiivisia liikkeitä. Jos tiikeri tulee, hevonen pakenee kysymättä tähän pakoon erityistä lupaa ratsastajalta. Jos tiikeri seuraa, hevonen niin tilanteen tulkitessaan taistelee tiikeriä vastaan. Ja jos tiikeri saa hevosen kukistettua ja alkaa lounastaa hevosta, hevonen panee koneet kiinni eli lamaantuu ja menee shokkiin, kysymättä tähän lupaa erikseen ratsastajalta. Ei siis ole tahdonalainen päätös olla shokissa ja lamaantunut läheisen menettämisen tultua ilmi tai täpärästi liikenneonnettomuuden vältettyään. Hevonen meissä eli se hälytys- ja valvontajärjestelmämme on aina päällä. Se on yhteydessä tietoliikennejärjestelmäämme, mutta se on myös siitä autonominen, mitä tulee vaaraan ja uhkaan reagoimiseen. Vaaran uhan edessä eli hälytyksen alkaessa hevonen ottaa ohjat ratsastajalta. Vaaran uhan edessä, kun tilanne on riittävän paha hevosen mielessä, hevonen on se joka toimii ja päättää, ei ratsastaja. Tai voihan ratsastaja toki päättää kaikenlaista, mutta se päättäminen on aivan yhtä vaikuttavaa kuin pillastuneen hevosen selässä pyhien päätösten tekeminen. Ratsastaja voi esimerkiksi päättää, että nyt pitää olla rauhassa ja mennä vasemmalle ja hidastaa. Mutta jos hevonen on riittävän pillastunut, se voi samalla päättää paeta hurjaa vauhtia oikealle. Ja kun nämä kaksi näin päättävät yhtä aikaa eri asioita, voi kysyä, kumman päätökset ovat ne jotka ratkaisevat. Aivan oikein: hevonen on se joka vie ja ratsastaja se, joka vikisee satulassa, sikäli kun pysyy siellä.

Sama voidaan sanoa toisinkin. Silloin kun hälytys tulee riittävän vahvana, tietoliikenne sammuu tai ainakin heikkenee. Järkevä tieto ei siinä kohdin ohjaa tilannetta. Minulla on tästä elävä kokemus edellisestä työpaikastani, jonne hankittiin varashälytin aikoinaan. Suhtauduin aluksi vähän skeptisesti asiaan ja mietin, mitä iloa tuosta sireenistä nyt voisi olla? Toki ymmärsin, ettei kyse ollut vain sireenistä sinänsä, vaan järjestelmästä, joka myös lauetessaan eli laittaessaan sireenin huutamaan, samalla myös suoritti hälytyksen eli käytännössä soitti puhelun valittuihin numeroihin. Mutta minun kysymykseni oli siis sireenin tarpeellisuus ja funktio – näin siihen asti, kun ensimmäistä kertaa kokeilimme, miltä hälytys kuulostaa. Silloin ymmärsin, että pelkällä sireenilläkin tekee itse asiassa jo jotain. Oli nimittäin niin, että kyseinen sireeni hälytyksen alkaessa nosti sellaisen korviahuumaavan ja pistävän metakan, että henki meinasi salpautua. Jos minä olisin ollut Reijo Roisto ja päässyt kuulemaan sen äänen, olisin kyllä lähtenyt liukkaasti ulos talosta. Siinä metelissä oli mahdoton tehdä mitään järjellistä. Ja jotain samaa voi tapahtua myös rakkauden talossa, kun hälytyssireenit alkavat ulvoa. Ratsastaja putoaa hevosen selästä ja menee tilapäisesti tilttiin. Aivotoiminta ja kaikki järjellinen heikkenee, kun sireenit alkavat ulvoa – ja sen kyllä myös sitten näkee. Kun kaksi pillastunutta hevosta tappelee pienessä tilassa, jälki voi olla pahaa. Ehkäpä sinäkin olet päässyt joskus näkemään tätä?