"Perheneuvonta on niitä parhaita palveluita, joita verorahoilla tarjotaan"
Perheneuvonnan palautekysely tehtiin kaikille maaliskuussa 2024 neuvonnassa käyneille. Kyselyyn vastasi 165 asiakasta. Kiitos kaikille vastaajille!
Kyselyyn vastanneet antoivat myös kirjallisia palautteita. Tässä niistä muutama:
"Olen todella kiitollinen tästä avusta parisuhteelleni ja perheelleni. Tuskin olisimme ratkaisseet näitä asioita vain kaksin ja negatiivinen pyörä olisi jäänyt pyörimään, eikä toista apuväylää mahdollisesti nähty. Suurkiitos, että mahdollistatte tämän tuen ja avun."
"Perheasiain neuvottelukeskus on äärimmäisen tärkeä palvelu, josta toivon, ettei säästettäisi jatkossa. Tämä on tuonut perheellemme toivoa ja työkaluja pärjätä yhdessä."
"Mahtavaa, että kyseinen palvelu on tarjolla. Omassa arjessa on joskus vaikeaa saada varattua aikaa yhteisten ja varsinkin vaikeampien asioiden läpikäymiseksi. Puolueeton kolmas osapuoli tuo uutta ulottuvuutta keskusteluihin."
"Saan pohtia rauhassa omaa elämääni ja tilaani, että pystyisin ehjempänä jatkamaan matkaa. Koen saavani tukea tunteilleni ja ajatuksilleni."
"Perheneuvojan kysymykset ja kommentit ovat olleet niin osuvia, että olemme päätyneet pohtimaan juuri oikeita ydinasioita ja huomaamaan ne ehkä jopa uudesta näkökulmasta, niin että keskusteluista on ollut huima apu meidän tilanteisiin. Hänen lämminhenkinen ja ammattitaitoinen ote ohjata keskusteluja on luonut hyvän ilmapiirin keskusteluille, jotka ovat laukaisseet tilanteet ja auttanut eteenpäin."
"Ymmärrys on lisääntynyt ja koen, että ero ei välttämättä olekaan ainut vaihtoehto. Toivoa tullut lisää."
"Nämä on niitä parhaita palveluita, joita verorahoilla tarjotaan."
"Ruuhka saada aikoja on harmi, mutta kun on päässyt, niin on ollut hyvää neuvontaa."
"Kirkon jäsenenä arvostan todella paljon ammattitaitoista apua perheille samaan aikaan kun palvelut yhteiskunnan taholta heikentyvät. Koen, että tämä on parasta vastinetta maksamalleni kirkollisverolle."
"Matalan kynnyksen palvelu. Todella tärkeä, että pariskuntana pääsi keskustelemaan suhteemme kipukohdista. Keskustelut olivat merkittäviä suhteemme kannalta."
11.11.2024 12.52